Kartta - Hohhot (Hohhot Shi)

Hohhot (Hohhot Shi)
Hohhot on Kiinassa sijaitsevan Sisä-Mongolian autonomisen alueen pääkaupunki. Sen nimi kirjoitetaan joskus myös Huhehot. Nimi tarkoittaa mongolin kielellä "sinistä kaupunkia". Hohhot perustettiin 1500-luvulla ja se valittiin Sisä-Mongolian pääkaupungiksi vuonna 1954. Tämä 2,867 miljoonan asukkaan (2010) prefektuuritason kaupunki sijaitsee noin 410 kilometriä Pekingistä länteen.

Hohhot perustettiin vuonna 1577 ja se oli alun perin vain yksi useista Altan-kaanin Tümedin tasangolle perustamista pienistä kaupungeista. Altan-kaani ja hänen seuraajansa rakennuttivat kaupunkiin useita temppeleitä ja pienen linnoituksen pohjoiseen kaupungin rakennetusta alueesta. Linnoitus ja temppelit muodostivat Hohhotin vanhankaupungin eli Yuquanin kaupunginosan. Linnoituksen ulkopuolelle asettui hui-kiinalaisia kauppiaita ja vuonna 1693 he rakennuttivat itselleen moskeijan muodostaen hui-kiinalaisten kaupunginosan. 1700- ja 1800-luvuilla Hohhot oli Ulko-Mongoliaan suuntautuvan karavaanikaupan keskus. Vuosien 1735 ja 1739 välillä Qing-dynastia rakennutti kaupungista noin kolme kilometriä koilliseen suuren varuskuntakaupungin nimeltä Suiyuan. Kaupungit yhdistettiin vuonna 1913 nimellä Guisui.

Vaikka alun perin kaupungille tärkeä karavaanikauppa lopulta näivettyikin, kaupungista tuli Suiyuan-nimisen osia eteläisestä Sisä-Mongoliasta käsittäneen alueen ja sittemmin provinssin keskus. 1921 ja 1922 kaupunkiin tulivat rautatiet, sähkö- ja puhelinyhteydet. Nykyisen nimensä kaupunki sai virallisesti Japanin miehitettyä alueen vuonna 1937. Kaupunki toimi Demchugdongrubin hallitseman japanilaisen Sisä-Mongolian nukkehallinnon pääkaupunkina. Japanin hävittyä sodan ja Kiinan kommunistien otettua vallan kaupunki tunnettiin jälleen nimellä Guisui ja provinssi nimellä Suiyuan. Suiyuan liitettiin vastaperustettuun Sisä-Mongolian autonomiseen alueeseen vuonna 1954 ja kaupungin nimi muutettiin jälleen Hohhotiksi 25. huhtikuuta sen tullessa alueen pääkaupungiksi.

 
Kartta - Hohhot (Hohhot Shi)
Kartta
Google Earth - Kartta - Hohhot
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Hohhot
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Hohhot
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Hohhot
OpenStreetMap
Kartta - Hohhot - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Hohhot - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Hohhot - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Hohhot - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Hohhot - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Hohhot - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Hohhot - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Hohhot - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Hohhot - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Hohhot - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kiina
Kiinan kansantasavallan lippu
Kiinan kansantasavalta, josta yleensä käytetään nimitystä Kiina , on maa Itä-Aasiassa. Kiina on noin 1,4 miljardilla asukkaallaan väkiluvultaan maailman suurin maa ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin Venäjän ja Kanadan jälkeen. Suurin osa Kiinan pinta-alasta on varsinaiseen Kiinaan kuulumattomia, harvaan asuttuja alueita (Sinkiang, Sisä-Mongolia, Qinghai, Tiibet ja Mantšuria), ja suurin osa maan väestöstä asuu varsinaisen Kiinan alueella. Kiinan naapurimaita ovat Intia, Nepal, Bhutan, Myanmar, Laos, Vietnam, Venäjä, Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea), Pakistan, Mongolia, Kirgisia, Tadžikistan, Afganistan ja Kazakstan.

Kiina on hallitusmuodoltaan kansantasavalta, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue (KKP). Talousjärjestelmältään se ei enää kuitenkaan ole kommunistinen, vaan ”sosialistinen markkinatalous”, joka on eräänlainen yhdistelmä suunnitelmataloutta ja markkinataloutta. Ihmisoikeudet ovat Kiinassa yhä heikkoja. Lehdistön suoja on olematon, aktivisteja ja juristeja katoilee ja ainakin satojatuhansia uiguureja on viety uudelleenkoulutusleireille, joilla uiguureja uudelleenkoulutetaan seuraamaan puolueen oppeja.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
CNY Renminbi (Renminbi) ¥ or 元 2
ISO Kieli
ZH Kiinan kieli (Chinese language)
UG Uiguurin kieli (Uighur language)
ZA Zhuangin kieli (Zhuang language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Afganistan 
  •  Bhutan 
  •  Intia 
  •  Kazakstan 
  •  Kirgisia 
  •  Korean demokraattinen kansantasavalta 
  •  Laos 
  •  Mongolia 
  •  Myanmar 
  •  Nepal 
  •  Pakistan 
  •  Tadžikistan 
  •  Vietnam 
  •  Venäjä